Dreamely runoja ja aforismejä

Talvessa on hiljaisuutta, äänetöntä alistumista. Kuin se odottaisi tulevansa hyväksytyksi. Käpertyisi sisimpäänsä osaamatta olla muuta kuin jäistä valkeutta, vailla kesän lempeyttä.

Lumiharsoon koristautuneet puut, pimeyden seassa valon maa. Lumikuningattaren lyhdyissä jäinen tuli hohtaa merten yli. Hetkeen pysähtyy aika, lumihahtuviin koristautuu talven taika.

Odotan syksyn kirpeyttä,  jäätyneitä aamuja. Pihlajan marjoissa kuultava huurre, aamun säteissä usvan huntu. Ruskan lehden putoessa maahan, kuin sieluni pisarat asfaltilla. Sisälläni ikuinen syksy, keveässä huurteessa sisimpäni hehku. Siinä hetkessä olen yhtä luonnon kanssa, kuin peilikuva, jonka katseessa näen omani.

Siinä reunalla taistelen itsestäni, haavoittuneena, elinvoimastani. Sen reunan ääreltä alkaa putous, jonka vedet kuohuvat mustina äärettömyyteen, kuohuvaan koskeen, jonka rannat ovat täynnä rikkonaisten sielujen luurankoja. Vain askel ja putoan, syvyyteen, unohdukseen. Alkaisiko tältä reunalta se helpotus, jota huudan vai uusi kipujen järjetön polku. Polku joiden kivistä ovat jalkani haavoista veriset. Siinä istun lyyhistyen, kädet sylini ympärillä, huutaen kivusta ja tuskasta. Pyytäen armoa, loppua. Mikä pitää minut tässä, miksen päästä itseäni liukumaan syvyyteen. Toivoko, se järjetön toivo, joka ei anna minulle armoa. Pitää minut huutamassa kivusta. Miksi se tulee silloin, kun olisin valmis astumaan tältä elämän reunalta. Miksei silloin, kun mustan harson seassa piiloudun elämäni hirviöiltä ja en nää toivoa tulevaisuudessa enkä menneisyydessä, missä se silloin on. Miksi se haluaa minun kärsivän ja ilmestyy, kun olen hyppäämässä äärettömyyteen. Siinä valmiina päättäämä

Lapsuuden saunassa oli kulottuneet lauteet ja ikkunasta näki kaislojen heiluvan tuulessa. Siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Ei huolta sydämessä pienen tytön, ei ollut pahuus runnellut mieltä. Se pieni tyttö oli toinen ihminen, toinen minuus, jota ei ole enää olemassa. Jokin päivä voin löytää taas oman saunan ikkunani, jonka tuulissa kaislat taipuvat ja löytää täydellisen hetkeni.

Tähdissä valon kruunut, kuun valossa eloni airut. Tanssii helmoissani pimeyden hiljaisuus, askeleeni paljas. Hengittäisinkö ilman yötä, sillä sieluni syvässä usvassa käy mieleni sirpaleet. Laahuksessa tummuus pirstaloituu sametiksi, yön aaveena kulkee yksin vain suurin seurana. Siinä yön rannalla kumarran sumujen lautturia, jonka kasvot peittää pimeyden huntu.

Maa kouristelee kivusta ja taivaalta sataa mustia pisaroita. Kuolossa käy sateen tanssi, päivästä tullut sysimusta. Puut taipuvat kuoleman tuulessa, niityt palanneet rovioiksi. Vain hiljaisuus jää routana maahan ja pahuuden ytimestä nousevat tummat askeleet. Hengitys nousee tuhkana korkeuksiin. Vain varjot kulkevat enää maassa, jonka kalliot ovat muuttuneet kahleiksi.

Siinä elämän piikkilankojen edessä, kädet taskuissa päätin selvitä, vaikka polvet ruvilla. Niitata pelot aitaan ja näyttää keskaria perään. Kynnän pellot rikkaruohoista ja istutan siemenet uudelle voimalle, tahdonvoimalle. Katson peilikuvaani, kyynelten raidat poskillani, silmät sumussa. Vedän huulipunat takaraivoon asti ja tarpoan savessa vittujen arkeen.

Veden tummuudessa kuiskii jäljelle jäänyt toivo. Se piirtelee kuvioita veteen ja tanssii usvassa veden pinnalla. Se väreilee tuulessa, joka saa pilvet seilaamaan pinnalla ja tekemään väreitä tyyneen. Siihen veteen olen hukkunut, pitää minut hengissä, mutta ei anna hengittää. Sulkee minut patsaaksi, odottamaan... The darkness of the water whispered with the remaining hope. It draws patterns in the water and dances in the haze on the surface of the water. It vibrates in the wind, which makes the clouds float on the surface and make the ripples to the serene. I have drowned to that water, its keep me alive, but do not let me breathe. Closes me a statue, to wait ...

Onko niin, että kuoleman hetkellä ihminen on vahvemmin elossa kuin koskaan. Jyrkkänteeltä alas tuntemattomaan, ne putouksen hetket siinäkö vedät ne syvimmät henkäyksesi. Täytät keuhkosi voimakkaammin, elät hetkesi uudelleen. Siinä ajassa ymmärrät elämän tarkoituksen, kaiken olennaisen. Se hetki tuntuu ikuisuudelta kuin hidastettuna. Siinä rajalla lennät kuin lintu, astut tuntemattomaan elävämpänä kuin koskaan ennen. Is it so that at the time of death you are more alive than ever. From the cliff down to the unknown, those moments of falls, that's where you pull those deepest breaths. You fill your lungs harder, you live your moments again. In that time, you understand the meaning of life, everything essential. That moment feels like eternity, slowed down. At that border you fly like a bird, stepping into the unknown more alive than ever before.

Minun helmoissani kulkee hiljaisuus. Tasainen valkoinen usva on minun morsiuspukuni ja jalkojeni alla maa jäätyy hiljalleen. Hiuksissani leijailee lumi, kun sydämeni jääkukat valtaavat sieluni. Vain sinä voit minut sulattaa tehdä jäätyneestä maasta lämpimän polun, joka saa minut tuntemaan. Sieluni kipuamaan ulos kuorestaan ja tekemään jääkukista seppeleen sulkien sinut minuun. There is silence in my hem. The flat white haze is my bridal gown, and the earth is freezing under my feet. Snow floats in my hair as the ice flowers of my heart take over my soul. Only you can thaw me to make the frozen earth a warm path that will make me feel. My soul to get out of its shell and make a wreath from ice flowers, closing you on me.

Meri on minut lumonnut, uinut sieluuni. En sen rannalta väisty. Aallot käyvät sieluni rantaan vaahtopäinä. Minä odotan rannassa, vaikka kylminä lyövät syksyn myrskyt ja jää peittää minut talven tullen. Tähän olen syntynyt ja tähän kuolen, meri on minut synnyttänyt ja tuuli hionnut sileäksi.

Tunteeni ovat jäässä. Olen oman elämäni sivustakatsoja. Kuljen kahden maailman välissä kuoleman ja elämän ja kumpikaan ei ole omani. Minä kuulun varjoihin, siihen reunojen väliin. En pinnan päälle enkä alle. Elämä on kuin sarjakuvaa ja kuolema kuin huono vitsi, jonka on kuullut monta kertaa. Elän tyhjissä saleissa tikahtuen omaan nauruuni.

Tähän puuhun, tähän maahan olen jalkani suoristanut. Käynyt levolle sen runkoon, levittänyt sydämeni sen juuriin ja sieluni sen lehtivarsiin. Näissä mullissa olen itkenyt suruni ja kohottanut käteni taivaaseen huutaen armoa kipuuni. Sateen pisarat ovat putoilleet lehdilleni, vilvoittaen sieluni haavat. Olen kantanut taakkaani kuin lunta, joka talvella lejailee puuni varsille. Tuulissa olen kulottunut, mutta varteni pysyy pystyssä kuin hopeinen miekka kivessä. On this tree, this land I have straightened my legs. I went to rest on its trunk, spreading my heart to its roots and my soul in its leaf arms. These soils I've been crying my sorrow and raised my hands to heaven, crying mercy for my pains. The drops of rain have fallen on my leaves, cooling down my soul's wounds. I have carried my burden like the snow that winter covers on my tree. I have scorch in the winds, but my stem will stand like a silver sword in the stone.

Minä kumarran tyhjyyttä, astun askeleeni hataralle. Unelmoin muusta, tämä ei minua täydennä. Oman elämäni oravanpyörä kuristaa minua oven pielessä. Ajatus muusta, heikkona valona silmäkulmassani. Pelko ja epäusko estää, toivo kuiskii yksinään. Vain minä voin muuttaa suuntaani.

Armoa on turha odottaa, jos on upottanut jalkansa pahuuden vesiin. Kallistanut päänsä pimentoon, johdattanut itsensä ilkeämielisyyteen. Armoa ei saa hän, joka kumartaa valtaa ja rahaa. Joka talloo jalkoihinsa heikot ja syrjäytyneet. Hän joka pukeutuu itsekkyyteen, ylimielisyyteen ja nostaa päällensä eriarvoisuuden kruunun. Hänen polkunsa ei kohtaa armoa, vaan johtaa hänet sysimustaan pedon kitaan

Minä haluaisin asua korkeassa tornissa kuin sadun Tähkäpää. Omassa yksinäisyydessäni loistaisi linnani valo. Alla aukeaisi sydämeni valtakunta, jonka maat olisivat säröistä terävät. Sieltä tornista hulmuaisivat hiukseni ja sieluni lentäisi vapaana linnun lailla. Enkä minä niitä hiuksiani sinulle kiivettäväksi antaisi, jollei sydämessäsi loistaisi hyvyyden valo.

Elämäni lukkiutuu omiin pilviportteihinsa. Vie minulta auringon, peittää sieluni syvään hämärään. Tarraudun niihin portteihin, tähystän kaukaisuuteen, näen sateen tulevan. Tarvitsenko auringoa, sadehan minut siunaa, viilentää ja puhdistaa. Sade antaa pilviporteilleni elämän ja ne puhkeavat kukkaan.

Keskikesän yössä voi nähdä keijujen tanssivan niityllä. Kuulla kuiskeen luonnossa. Lähtisitkö tanssiin mukaan, upottaisit varpaasi niityn kosteaan ruohoon. Uskoisit ihmeisiin, painaisit pääsi puun juureen. Katsoisit lehtien värinää puissa, kuulisit lintujen laulavan aamuyössä. Näkisit aamu usvan nousevan ja peittävän kedon kukat. Siinä hetkessä sinun olisi hyvä olla.

Näen, kun linnut muuttavat etelään, tuulet puhaltavat kirpeyttään. Seison rannalla yksin hiljaa, siihen minä jään, en muuta kenellekkään. Näen aaltojen nousevan vaahtopäille, syksyn lehtien putoilevan vetten päälle. Elämäni syksyn nostavan päänsä, siihen minä jään, en nouse ilmoille korkealle vaan laitan askeleeni männyn havuille. Minä taivun näihin tuuliin, hengitän virettä juuriini, tähän olen rungoni rakentanut, itseni puuksi kasvattanut.

Tiesin heti, että sinä tulet rikkomaan minut tuhansiin osiin. Silti rakastan ja tulen aina rakastamaan. Kohtalo määräsi minut rikkoutumaan ja minä totisesti säröilin, muutuin palasiksi. Nyt odotan viimeistä säröä, joka saa minut muuttumaan maan tomuksi. Olen odottanut, olen valmis.

Tiesin heti, että sinä tulet rikkomaan minut tuhansiin osiin. Silti rakastan ja tulen aina rakastamaan. Kohtalo määräsi minut rikkoutumaan ja minä totisesti säröilin, muutuin palasiksi. Nyt odotan viimeistä säröä, joka saa minut muuttumaan maan tomuksi. Olen odottanut, olen valmis.

Jäisinkö tähän elämään, ottaako se minut kiinni jos putoan. Nostaako ylös jos kaadun. Annanko sille toisen poskeni, vai lyökö se minua sillekin. Jäisinkö vai lähtisinkö pimeyden mukana, aamu usvana korkeuksiin, sinne mistä sieluni tuli ja asettui kehooni. Palaisin kotiin, ilmavirraksi tuuleen tai sateen pisaroiksi. Would I stay in this life if it would catch me if I fell. Raise up if I fall. Let me give it another cheek, or will it hit me again. Or would I go with the darkness, morning haze to the sky high where my soul came and settled to my body. I would go back home, as a stream of wind or drops of rain.

Meren äärellä tuoksuu toivo, aaltojen lyödessä rantaan pysähtyy aika omaan hetkeeni. Tässä hetkessä meren rannalla uskaltaa taas unelmoida, uskoa ja luottaa. Upottaa askeleensa märkään hiekkaan, tuntea viileän veden ja suolaisen tuulen vireen. Tässä juuri nyt, voin olla hetken aikaa ehjä. There is a sense of hope at the sea, when the waves hit the beach, my time stops. At this moment on the seashore you dare to dream, believe and trust. Immerse your steps in the wet sand, feel the cool water and salty wind. Right now, I can be unbroken for a while.

Pitäisikö aina antaa anteeksi, unohtaa pahuus. Ei todellakaan! Minä en anna pahuudelle toista poskeani. Minä annan sille halveksuvan katseeni, julistan sille sodan. Taistelen pysymällä hyvänä, pitämällä sieluni puhtaana sen siemenistä. Sulkemalla sen aiheuttaman raivon, syvälle sinne rautaporttien taakse, jossa enkeli vartioi. Pitämällä sydämeni pehmeänä, kierrätän sen kautta pahuuden mustan veren ja syöksen sen ulos puhtaana. Pahuus ei minua valloita, sillä minä annan sille peilin. Should always forgive, forget about evil. No way! I will not give another cheek to it. I give it a despicable look, I declare war on it. I am fighting to stay good, keeping my soul clean from its seeds. Closing the rage caused by it, deep down, behind the iron gates where the angel is guarding. I fight against it by keeping my heart soft, it circulates the black blood of evil and plunges it out clean. The evil will not conquer me, for I will give it a mirror.

Minä leijailen ilmassa tuulen mukana. En kosketa maata se ei ole minua varten. Olen lehti, höyhen...kevyt. Tunnen vain ilman kasvoillani, ääniä kaukaisuudesta. Olen vaipunut unohduksiin, tuulen pyörteisiin, virtauksiin. Olen huomaamaton, hiljentynyt. Melkein hengittämätön vain vireet pitävät minut hengissä. I'm flying in the air with the wind. I don't touch the ground it's not for me. I am a leaf, feather ... light. I only feel the air in my face, noises from the distance. I have sunk into oblivion, swirling wind, currents. I'm discreet, shut down. Almost breathless, only the breezes keep me alive.

Tulisiko minusta osa luontoa, jos makaan niityllä kukkien seassa aamuun asti. Tulisiko minusta osa kedon kukkia tai jykevästi kasvava puu. Lehtenäkö syksyllä putoilisin maahan, aloittaisin niityltä taas uuden kiertokulun. Vai tulisiko minusta usva, joka aamun tunteina kiertää niittyä tanssien. Sumu, joka nousee järvestä ja peittää hunnullansa kaiken elollisen. Vai lentäisinkö perhosena kukkien seassa, eläisin pienen hetken ja syntyisin taas uudelleen. Would I be a part of nature if I lie on a meadow in the morning until the morning. Would I be a part of the wild flowers or a hefty tree. A leaf in the fall I fell to the ground, I would start a new circulation of life. Or would I be a haze, which dances in the morning hours around the meadow. A fog that rises from the lake and covers all life with its veil. Or fly as a butterfly among the flowers, I would live a little while and I would be born again.

Nousee varpailleen, taipuu selästään. Tanssii keveästi niiaten. Kaaressa liitää elämän ballerina. Taipuu muttei katke, niiaa muttei lyyhisty. Hyppii varpaillaan, pyörähtää sydämensä ympärille oman joutsenlampensa rakentaa. Pyörteissä syvyyksien, taivaan ja maan ballerina suojella sieluansa saa. Elämän tanssiareenalla välillä kukoistaa, välillä tossunsa laskemaan saa. Mutta aina nousee ballerina areenalle uuteen tanssiin kurkoittaa. Rises on her toes, bends her back. Dances lightly on them. In the curves of life glides as a ballerina. She bends but does not break. Jumping on her toes, spinning around her heart to build her own swan lamp. Swirls of depths, sky and earth she protects her heart. Dance arena of life sometimes flourishes, sometimes need to lower her slippers. But always as a ballerina, rises to the new dance scene.

Olenko entisen elämäni syntien varjo. Rangaistus jostain, kuka olin? Onko se pimeä raivo ja viha minun syvyydessäni kaiku jostain entisestä ja siksi minun on vartioitava sitä niin lujasti. Mitä tapahtuisi jos se nousisi pintaan, tulisiko minusta varjoissa kulkeva pimeyden jumalatar vai kaiken tieltään tuhoava tsunami. Minä käyn siellä syvällä, niillä porteilla ja katselen sinne pimeyteen enkelin pitäessä minua kädestä. Se enkeli on minun sieluni varjo ja se pyytää minua nousemaan takaisin valoon. Ja aina minä olen lähtenyt ja noussut. Am I a shadow of the sins of my former life. Penalty for someone who I was? Is that dark rage and anger in my depth an echo from some past and that's why I have to guard it so hard. What would happen if it would rise to the surface, would I find in myself the goddess of darkness or the tsunami destroying everything in her way? I go there deep in those gates and look there in the darkness with an angel holding me. That angel is the shado

Lapsuuden hetket peittävät sodan äänet. Pelko ja kauhu siirtävät leikit sivuun. Kun oma koulutie on kuolemanpelkoa täynnä. Pelkäät aamua, pelkäät iltaa ja koko päivää siinä välissä. Sisällesi kasvaa veriset pelon haavat, kun kotia ympäröi kauhujen metsä. Niitä arpia kantaa sisällänsä koko lapsuuden ja elämän. Ja pelosta tulee jokapäiväinen vieras ja surusta sen kumppani. The moments of childhood cover the voices of war. Fear and horror move the games aside. When your schoolroad is full of fear if death. You're afraid of the morning, you are afraid of the evening and all day long. Inside you grow bloody wounds of fear, when the home is surrounded by the forest of terror. Those scars carrying them within the whole childhood and life. And fear becomes a daily guest and sorrow for its partner.

Miksi katsoisin sinuun, kun et sitä itsekkään tee. Miksi kunnioittaisin sinua, kun tekosi ovat epävarmuutesi rikoksia. Itsetuntosi jämät sokaisevat sinut ilkeyteen ja toisten kiusaamiseen. Tekopyhä teeskentelijä, joka ei uskalla katsoa itseään peiliin, koska totuus itsestä on liian sietämätön. Tässä elämässä meidän kaikkien on kasvettava ihmisinä, myös sinun. Jos et sitä tee karma kyllä korjaa omansa pois. Why would I look at you when you didn't do it yourself. Why would I respect you when your actions are crimes of insecurity. Your self-consciousness is blinding you to be malice and bullying of others. A hypocritical pretender who doesn't dare to look in the mirror because the truth about herself is too intolerable. In this life, we all need to grow as humans, including you. If you don't do it, Karma will pick up its owns.

Aivot lyö tyhjää ja jalkoja kouristaa, varteni on jumissa ja ahdistaa. Peilistä minua tuijottaa joku hullu jota en voi tunnistaa. Olisinko normaali jos osaisin enemmän elämään ponnistaa ja silmissä toiveiden ja unelmien minua voisi useammin onnistaa. Katso minua ja vastaa vaan. Kuka on tuo nainen joka minua tujottaa. Kuka on tuo nainen joka minut hulluksi saa ja elämässä aina epäonnen saa. Kuka se on joka eriparisissa sukissa kävelee ja itseensä iltaisin käpertyy. Kuka on se nainen... Kuulen huutoni yössä, oman elämäni painajaisesta yritän itseäni herättää ja uuteen yöhön itseni kerään. Siinä taas seison yksin yössä ja tuskasta vaikenen, omalle itselleni vittuilen. Jaksanko taas tätä kylmää maailmaa, jalkani kantaa uuteen aamuun saan. Katso minua ja vastaa vaan. Kuka on tuo nainen joka minua peilistä tuijottaa. Kuka on tuo nainen, joka minut hulluksi saa ja elämässä aina epäonnen saa. Kuka se on joka eriparisissa sukissa kävelee ja itseensä iltaisin käpertyy. Kuka on se

Särkynyt, mutta ehjä. Ehjä, mutta haavoittunut. Haavoittunut, mutta arpeutunut. Arpeutunut, mutta vahvempi. Vahvempi, mutta rakastunut. Rakastunut, mutta itsenäinen. Itsenäinen, mutta odottava. Odottava, mutta luottavainen. Luottavainen, mutta epäuskova. Epäuskova, mutta toivova... Broken, but intact. Intact, but wounded. Wounded, but scarred. Scarred, but stronger. Stronger, but in love. A loving, but independent. Independent,but waiting. Expectant, but confident. Confident, but unbelieving. Unbelieving, but wishful ...

Kannan itseni hiljaisuuden alttarille, yksinäisyyden käytävää. Päässäni surujen huntu, päälläni kyynelistä kudottu puku. Paljain jaloin tuntien tieni askeleet. Kimpun ruusuistani ovat terälehdet putoilleet, nauhat vääristyneet. Odottaako joku minua siellä alttarilla, nostaako huntuni ahdistus ja suuteleeko minua yksinäisyys. Vai tanssinko sittenkin paljain jaloin, lennätän huntuni ilmaan ja nostan kimppuni ilmaan, itsenäisyyden soihtuna. Vahvana naisena jota yksinäisyys syleili ja jota syleilin takaisin. Dreamely I carry myself on the altar of silence, through the corridor of loneliness. In my head, a veil of sorrow, wearing a tear-woven dress Barefooted, knowing my steps. The bouquets of roses are petals of drops, the ribbons are distorted. Does anyone wait for me there on the altar, will my hunt raise anxiety and will I be kissed by loneliness. Or would I be dancing barefoot, fly my veil into the air and lift my bouguet as a torch of independence. A stro

Minä olen oman elämäni nainen, virheineni, haavoineni ja epätäydellisyyden jumalattarena. En hae täyttymystä täydellisyyteen, koska en sitä halua olla. En parannusta haavoihini, sillä niitä ei voi parantaa. En korjaa särkynyttä sydäntäni, sillä se on parempi tällaisena. En sure säröilevää sieluuni, vaan annan sen kukkia minussa. Haluan olla elämäni nainen mahdollisimman epätäydellinen maailmassa, jossa niin moni haluaa olla täydellinen. I am a woman of my own life, with my faults, wounds, the goddess of incompletes. I'm not looking for perfection because I don't want it. I don't heal my wounds because they can't be healed. I'm not repairing my broken heart because it's better in such. I'm not going to mourn for my crackling soul, I give it flowers in me. I want to be a woman of my life as imperfect in a world where so many want to be perfect.

Kuulen sateen lankeavan maahan hiljaisuuden maassa, jossa minä makaan hengittäen, hengittämättä. En jaksa liikkua, vain kuunnella, tuntea ja nähdä. Olen ihan paikoillani, maassa multaisessa. Vielläkö elän, hengitän? Vesipurot kastelevat vartaloni, hiukseni. Sormenpäissäni märkä maa. Olenko enää olemassa jos tästä nousen, vai olenko hävinnyt veden mukana syvälle maaperään. Osaksi luontoa maata, josta nousen taas vesihöyrynä ylös taivaaseen. Ja minusta tulee sade.

Kasvot kauniit, onko minulla? Peilaan, katselen, huuliani maalailen. Kelpaanko, olenko hyvä. Mitä kauneus on, onko se ikuista vai hetken harha. Viipyykö kasvoilla kauneus jos sydän on ruma, hyvän sydämen kasvoilla paistaako ikuinen kaunotar. Ei ole kliseetä, että kauneus tulee sisältä, itsevarmuudesta, sydämen hyvyydestä, epäitsekkyydestä ja toisten kunnioittamisesta. Beautiful face, do I have? Mirroring, watching, painting my lips. Am I pretty enough. What beauty is, is it eternal or a moment's illusion. Is there a beauty on the face if the heart is ugly? There is no cliché that beauty comes from within, self-confidence, goodness of heart, selflessness and respect for others.

Olen väsynyt kulkemaan, yrittämään. Tahdon nukkua, antakaa minun nukkua. Vaipua uneen, unohtaa, lakata yrittämästä. Jatkuvaa selviytymistä, suorittamista ilman onnen pisaroita. Unissani tahdon taivaltaa, todellisen elämän unohtaa. Kulkea pumpulipelloilla, lentää tuulen mukana. Meren aalloissa seilata, unen maailmassa itseäni peilata.

Minulla ei ole linnaa, vaikka ympärilläni onkin muurit. Ei kruunua kutreillani ei silkkiä lanteillani. Peilistä ei katso prinsessa ei prinssiä ovesta tule. Minä asun kivenkolossa, piilossa en tanssi auringossa. Itse kannan taakkani, surunkengät jalassani. Minun lasikengäni ovat hajonneet ja kurpitsavaununi sulanneet. I have no castle, although there are walls around me. No crowns on my shoulder, no silk on my hips. The mirror does not look like a princess nor prince on the door to come. I live in a stone burrow hiding from the sun. I carry my burden, shoes of grief on my feet. My glass shoes have broken down and my pumpkin has melted.

Onko hän täydellinen? Luulee olevansa, tanssivansa ruusuillansa, elämäänsä glitterin kiillossa paistattelee. Hänellä on kriteerinsä, elämänsä arvot kullalla höystetty. Itseänsä peilistä ihailee, vääristyneiden mielikuviensa raosta sieluansa kurkistelee. Kiiltokuvaa on elämänsä, niitä elämän kirjaansa liimailee. Mutta, miten käy, kun kuvat hapertuu, vanhenee ja lakastuu. Reunat kupruille taipuu ja kullat reunojen, sateen mukana liukenee. Is she perfect? She thinks she is, dancing in with roses, her life glowing in Glitter's. She has her criterias, the values ​​of her life covered with gold. She admires herself from the mirror, peeping her soul behind of distorted false image Glossyphotos in life, glued to the book of life. But, what happens when the images thin, get older and waning. The edges will bend and edges of gold will dissolve with rain.

Olen nainen vahva, rohkea. Olen oma itseni varmasti, aina joka hetkessä. Omanlaiseni viaton, viallinen,  normaali ja epänormaali. Vartaloni kantaa minut elämässä tietäni itsenäisenä, voimakkaana. Ja se on minun VARTALONI, ikuisesti, aina. Minä päätän mitä se kantaa, mitä ottaa ja kuka koskee. Minä eikä kukaan muu. I am a woman strong, brave. I am myself certainly, always in every moment. I am ingenuous, am defective normal and abnormal. My body carries me in my life as an independent and powerful. And it is my BODY, forever, always. I decide what it bear, what to take and who can touch.  

Olen oman menneisyyteni vanki, oman vankilani rakentanut. Muistojeni haamu, yössä kulkeva sielu, joka etsii rauhaa ja oikeutta. Katkeruuteni pistää minua, ei anna minulle sitä mikä on minun eikä kenenkään muun. Oman elämäni tyynen veden, jossa saan uittaa varpaitani. Ghost of my memories I am a prisoner of mine own past, my self built prison. A ghost of my memories, in the night wandering soul looking for peace and justice. My bitterness stabs me, not giving me what is mine not anyone else's. My own life calm waters, where I can dip my toes.

On maani musta ja meren rantaa kulkee hipoen, aallot sen rantaa lyö hajoten. Olen kävellyt paljain jaloin pitkin maatani, kivet varpaitani haavoittaen. Nyt sen valtaistuimelle istun ja maatani suojelen, sillä nämä muistot ja tunteet ovat tehneet minusta oman valtaistuimeni kuningattaren. Eikä kukaan koskaan voi minua siltä sotien syrjäyttää. Sillä minä päätän kuka minun tarrautuu ja kukaan minua lähestyä saa, sillä maani on sieluni sirpaleita mustanaan. Minä istun sillä valtaistuimella oman elämäni kuningattarena, taistelen elämäni sotaa, eikä kukaan minua koskaan haavoittaa enää voi. My country is like ebony, passing by the sea and the waves break down to the shore. I walked barefoot along my country, stones are wounding my toes. Now I sit on my throne and protect my country, for these memories and feelings have made me the Queen of my throne. And no one can ever displace me with war. For I will decide who shall cling to me, and who shall approach near unto me: for my l

En ikinä, en koskaan. Roikun jalassasi kuin takiainen sinun elämäsi ampiainen. Kun yrität huitaista sivuun lennän toiselle korvallesi pörräämään. Tartun käteesi, roikun luppakorvissasi, heitän volttia edessäsi. Tartun hiuksiisi, hengitän niitä, painaudun huulillesi suudellen. En päästä irti, en anna mennä, sillä minä elän sinusta.

Jossain kaukana elämän porteista lepää hiljainen metsä. Siinä metsässä vaeltavat vaurioitetut sielut ja rikotut sydämet. Sen metsän sammaleissa kukkii surujen silmut ja puita heiluttavat särjettyjen lupausten tuulet. Siinä tummien aaveiden metsässä unohdetutkin saavat rauhan. The woods of the dark ghosts Somewhere far from the gates of life, lies a quiet forest. Damaged souls and broken hearts wander in the woods. In the mosses the buds of sorrow blossoms and trees are waiving by the winds of forgotten promises. In the woods of the dark ghosts, even forgotten gets peace.

Pimeyden ytimessä makaa haavoittunut enkeli. Sen sydämen kammiot ovat täyttyneet verestä ja sen siivet ovat mustuneet juuristaan. Sen sielun on täyttänyt viha ja sydämen epätoivo. Mutta sen siipien kärjissä loistaa hento valo joka hiipii sen sydämeen, kun sen sielussa toivo herää. Se valo poistaa vihan ja nostaa sen taas korkeuksiin josta langennut enkeli kaartaa siipensä maailman ylle vahvempana hyvyydestä kuin koskaan.

Olen väsynyt ilkeyteen, julmuuteen ja eriarvoisuuteen. Olen väsynyt heräämään maailmaan, jossa raha ratkaisee ja joka tuhoaa heikot. Olen väsynyt ihmisten epäoikeudenmukaisuuteen. Olen väsynyt rasismiin ja muukalaisvihaan. Olen väsynyt uskomaan tulevaisuuteen maailmassa, jossa pahuus leviää kuin musta varjo. Olen väsynyt uskomaan ihmisten hyvyyteen, sillä kohtaan vain valheita ja pikkumaisuutta, sekä niin suurta itsekkyyttä, että se mustaa maan tuhkaksi. Vielläkö on heitä, jotka kulkevat varjoissa ja joiden sydämessä asuu hyvyys? Sillä pahuus on valloittanut päivänvalon ja varjot ovat jääneet hyvyydelle. Shadow of goodness I'm tired of spite, cruelty and inequality. I'm tired to wake up in a world where money talks, and destroys the weak. I'm tired of people's injustice. I'm tired of racism and xenophobia. I'm tired of thinking the future in a world where evil is spreading like a black shadow. I'm tired of faith in the goodness of p

Lapsuuden karikoissa minä sieluni teloin, sydämeni satutin ja oman itseni menetin. Pienen tytön sydänhaavoissa kasvaten käteni ojensin maailmaan. Ensin se teki minusta heikon, sitten se teki minusta vahvan In the rocks of childhood, my soul crashed, my heart get broken and I lost myself. In a little girl's heart wounds I was raising my hand and stretched out into the world. First it made me weak, then it made me strong

Kauneinkin hymy voi kätkeä tuskan, haudata kivut ja peittää surun. Kauneinkin hymy tarvitsee olkapäätä, tukea ja arvostusta. Kauneinkin hymy voi toivoa kuolemaa ja tuntea elämän loputtoman kivun. Kauneinkin hymy voi loppua tuskaan ja tuntea ahdistuksen. Kauneinkin hymy voi kätkeä ihmisen omaan pimeään vankilaansa josta ei löydä ulospääsyä. Sillä masennus on sairaus, joka hoitamattomattomana voi johtaa kuolemaan. Even the most beautiful smile The most beautiful smile can hide the pain, bury the pains and cover the grief. The most beautiful smile needs shoulder, support and appreciation. The most beautiful smile can hope for death and feel the endless pain of life. The most beautiful smile can end in pain and feel anxiety. The most beautiful smile can hide a person in his own dark prison where he can't find a way out. For depression is a disease, if left untreated, can lead to death.