Dreamely runoja ja aforismejä

Elämäni lukkiutuu omiin pilviportteihinsa. Vie minulta auringon, peittää sieluni syvään hämärään. Tarraudun niihin portteihin, tähystän kaukaisuuteen, näen sateen tulevan. Tarvitsenko auringoa, sadehan minut siunaa, viilentää ja puhdistaa. Sade antaa pilviporteilleni elämän ja ne puhkeavat kukkaan.

Keskikesän yössä voi nähdä keijujen tanssivan niityllä. Kuulla kuiskeen luonnossa. Lähtisitkö tanssiin mukaan, upottaisit varpaasi niityn kosteaan ruohoon. Uskoisit ihmeisiin, painaisit pääsi puun juureen. Katsoisit lehtien värinää puissa, kuulisit lintujen laulavan aamuyössä. Näkisit aamu usvan nousevan ja peittävän kedon kukat. Siinä hetkessä sinun olisi hyvä olla.

Näen, kun linnut muuttavat etelään, tuulet puhaltavat kirpeyttään. Seison rannalla yksin hiljaa, siihen minä jään, en muuta kenellekkään. Näen aaltojen nousevan vaahtopäille, syksyn lehtien putoilevan vetten päälle. Elämäni syksyn nostavan päänsä, siihen minä jään, en nouse ilmoille korkealle vaan laitan askeleeni männyn havuille. Minä taivun näihin tuuliin, hengitän virettä juuriini, tähän olen rungoni rakentanut, itseni puuksi kasvattanut.

Tiesin heti, että sinä tulet rikkomaan minut tuhansiin osiin. Silti rakastan ja tulen aina rakastamaan. Kohtalo määräsi minut rikkoutumaan ja minä totisesti säröilin, muutuin palasiksi. Nyt odotan viimeistä säröä, joka saa minut muuttumaan maan tomuksi. Olen odottanut, olen valmis.

Tiesin heti, että sinä tulet rikkomaan minut tuhansiin osiin. Silti rakastan ja tulen aina rakastamaan. Kohtalo määräsi minut rikkoutumaan ja minä totisesti säröilin, muutuin palasiksi. Nyt odotan viimeistä säröä, joka saa minut muuttumaan maan tomuksi. Olen odottanut, olen valmis.

Jäisinkö tähän elämään, ottaako se minut kiinni jos putoan. Nostaako ylös jos kaadun. Annanko sille toisen poskeni, vai lyökö se minua sillekin. Jäisinkö vai lähtisinkö pimeyden mukana, aamu usvana korkeuksiin, sinne mistä sieluni tuli ja asettui kehooni. Palaisin kotiin, ilmavirraksi tuuleen tai sateen pisaroiksi. Would I stay in this life if it would catch me if I fell. Raise up if I fall. Let me give it another cheek, or will it hit me again. Or would I go with the darkness, morning haze to the sky high where my soul came and settled to my body. I would go back home, as a stream of wind or drops of rain.

Meren äärellä tuoksuu toivo, aaltojen lyödessä rantaan pysähtyy aika omaan hetkeeni. Tässä hetkessä meren rannalla uskaltaa taas unelmoida, uskoa ja luottaa. Upottaa askeleensa märkään hiekkaan, tuntea viileän veden ja suolaisen tuulen vireen. Tässä juuri nyt, voin olla hetken aikaa ehjä. There is a sense of hope at the sea, when the waves hit the beach, my time stops. At this moment on the seashore you dare to dream, believe and trust. Immerse your steps in the wet sand, feel the cool water and salty wind. Right now, I can be unbroken for a while.

Pitäisikö aina antaa anteeksi, unohtaa pahuus. Ei todellakaan! Minä en anna pahuudelle toista poskeani. Minä annan sille halveksuvan katseeni, julistan sille sodan. Taistelen pysymällä hyvänä, pitämällä sieluni puhtaana sen siemenistä. Sulkemalla sen aiheuttaman raivon, syvälle sinne rautaporttien taakse, jossa enkeli vartioi. Pitämällä sydämeni pehmeänä, kierrätän sen kautta pahuuden mustan veren ja syöksen sen ulos puhtaana. Pahuus ei minua valloita, sillä minä annan sille peilin. Should always forgive, forget about evil. No way! I will not give another cheek to it. I give it a despicable look, I declare war on it. I am fighting to stay good, keeping my soul clean from its seeds. Closing the rage caused by it, deep down, behind the iron gates where the angel is guarding. I fight against it by keeping my heart soft, it circulates the black blood of evil and plunges it out clean. The evil will not conquer me, for I will give it a mirror.

Minä leijailen ilmassa tuulen mukana. En kosketa maata se ei ole minua varten. Olen lehti, höyhen...kevyt. Tunnen vain ilman kasvoillani, ääniä kaukaisuudesta. Olen vaipunut unohduksiin, tuulen pyörteisiin, virtauksiin. Olen huomaamaton, hiljentynyt. Melkein hengittämätön vain vireet pitävät minut hengissä. I'm flying in the air with the wind. I don't touch the ground it's not for me. I am a leaf, feather ... light. I only feel the air in my face, noises from the distance. I have sunk into oblivion, swirling wind, currents. I'm discreet, shut down. Almost breathless, only the breezes keep me alive.

Tulisiko minusta osa luontoa, jos makaan niityllä kukkien seassa aamuun asti. Tulisiko minusta osa kedon kukkia tai jykevästi kasvava puu. Lehtenäkö syksyllä putoilisin maahan, aloittaisin niityltä taas uuden kiertokulun. Vai tulisiko minusta usva, joka aamun tunteina kiertää niittyä tanssien. Sumu, joka nousee järvestä ja peittää hunnullansa kaiken elollisen. Vai lentäisinkö perhosena kukkien seassa, eläisin pienen hetken ja syntyisin taas uudelleen. Would I be a part of nature if I lie on a meadow in the morning until the morning. Would I be a part of the wild flowers or a hefty tree. A leaf in the fall I fell to the ground, I would start a new circulation of life. Or would I be a haze, which dances in the morning hours around the meadow. A fog that rises from the lake and covers all life with its veil. Or fly as a butterfly among the flowers, I would live a little while and I would be born again.

Nousee varpailleen, taipuu selästään. Tanssii keveästi niiaten. Kaaressa liitää elämän ballerina. Taipuu muttei katke, niiaa muttei lyyhisty. Hyppii varpaillaan, pyörähtää sydämensä ympärille oman joutsenlampensa rakentaa. Pyörteissä syvyyksien, taivaan ja maan ballerina suojella sieluansa saa. Elämän tanssiareenalla välillä kukoistaa, välillä tossunsa laskemaan saa. Mutta aina nousee ballerina areenalle uuteen tanssiin kurkoittaa. Rises on her toes, bends her back. Dances lightly on them. In the curves of life glides as a ballerina. She bends but does not break. Jumping on her toes, spinning around her heart to build her own swan lamp. Swirls of depths, sky and earth she protects her heart. Dance arena of life sometimes flourishes, sometimes need to lower her slippers. But always as a ballerina, rises to the new dance scene.

Olenko entisen elämäni syntien varjo. Rangaistus jostain, kuka olin? Onko se pimeä raivo ja viha minun syvyydessäni kaiku jostain entisestä ja siksi minun on vartioitava sitä niin lujasti. Mitä tapahtuisi jos se nousisi pintaan, tulisiko minusta varjoissa kulkeva pimeyden jumalatar vai kaiken tieltään tuhoava tsunami. Minä käyn siellä syvällä, niillä porteilla ja katselen sinne pimeyteen enkelin pitäessä minua kädestä. Se enkeli on minun sieluni varjo ja se pyytää minua nousemaan takaisin valoon. Ja aina minä olen lähtenyt ja noussut. Am I a shadow of the sins of my former life. Penalty for someone who I was? Is that dark rage and anger in my depth an echo from some past and that's why I have to guard it so hard. What would happen if it would rise to the surface, would I find in myself the goddess of darkness or the tsunami destroying everything in her way? I go there deep in those gates and look there in the darkness with an angel holding me. That angel is the shado

Lapsuuden hetket peittävät sodan äänet. Pelko ja kauhu siirtävät leikit sivuun. Kun oma koulutie on kuolemanpelkoa täynnä. Pelkäät aamua, pelkäät iltaa ja koko päivää siinä välissä. Sisällesi kasvaa veriset pelon haavat, kun kotia ympäröi kauhujen metsä. Niitä arpia kantaa sisällänsä koko lapsuuden ja elämän. Ja pelosta tulee jokapäiväinen vieras ja surusta sen kumppani. The moments of childhood cover the voices of war. Fear and horror move the games aside. When your schoolroad is full of fear if death. You're afraid of the morning, you are afraid of the evening and all day long. Inside you grow bloody wounds of fear, when the home is surrounded by the forest of terror. Those scars carrying them within the whole childhood and life. And fear becomes a daily guest and sorrow for its partner.

Miksi katsoisin sinuun, kun et sitä itsekkään tee. Miksi kunnioittaisin sinua, kun tekosi ovat epävarmuutesi rikoksia. Itsetuntosi jämät sokaisevat sinut ilkeyteen ja toisten kiusaamiseen. Tekopyhä teeskentelijä, joka ei uskalla katsoa itseään peiliin, koska totuus itsestä on liian sietämätön. Tässä elämässä meidän kaikkien on kasvettava ihmisinä, myös sinun. Jos et sitä tee karma kyllä korjaa omansa pois. Why would I look at you when you didn't do it yourself. Why would I respect you when your actions are crimes of insecurity. Your self-consciousness is blinding you to be malice and bullying of others. A hypocritical pretender who doesn't dare to look in the mirror because the truth about herself is too intolerable. In this life, we all need to grow as humans, including you. If you don't do it, Karma will pick up its owns.

Aivot lyö tyhjää ja jalkoja kouristaa, varteni on jumissa ja ahdistaa. Peilistä minua tuijottaa joku hullu jota en voi tunnistaa. Olisinko normaali jos osaisin enemmän elämään ponnistaa ja silmissä toiveiden ja unelmien minua voisi useammin onnistaa. Katso minua ja vastaa vaan. Kuka on tuo nainen joka minua tujottaa. Kuka on tuo nainen joka minut hulluksi saa ja elämässä aina epäonnen saa. Kuka se on joka eriparisissa sukissa kävelee ja itseensä iltaisin käpertyy. Kuka on se nainen... Kuulen huutoni yössä, oman elämäni painajaisesta yritän itseäni herättää ja uuteen yöhön itseni kerään. Siinä taas seison yksin yössä ja tuskasta vaikenen, omalle itselleni vittuilen. Jaksanko taas tätä kylmää maailmaa, jalkani kantaa uuteen aamuun saan. Katso minua ja vastaa vaan. Kuka on tuo nainen joka minua peilistä tuijottaa. Kuka on tuo nainen, joka minut hulluksi saa ja elämässä aina epäonnen saa. Kuka se on joka eriparisissa sukissa kävelee ja itseensä iltaisin käpertyy. Kuka on se

Särkynyt, mutta ehjä. Ehjä, mutta haavoittunut. Haavoittunut, mutta arpeutunut. Arpeutunut, mutta vahvempi. Vahvempi, mutta rakastunut. Rakastunut, mutta itsenäinen. Itsenäinen, mutta odottava. Odottava, mutta luottavainen. Luottavainen, mutta epäuskova. Epäuskova, mutta toivova... Broken, but intact. Intact, but wounded. Wounded, but scarred. Scarred, but stronger. Stronger, but in love. A loving, but independent. Independent,but waiting. Expectant, but confident. Confident, but unbelieving. Unbelieving, but wishful ...

Kannan itseni hiljaisuuden alttarille, yksinäisyyden käytävää. Päässäni surujen huntu, päälläni kyynelistä kudottu puku. Paljain jaloin tuntien tieni askeleet. Kimpun ruusuistani ovat terälehdet putoilleet, nauhat vääristyneet. Odottaako joku minua siellä alttarilla, nostaako huntuni ahdistus ja suuteleeko minua yksinäisyys. Vai tanssinko sittenkin paljain jaloin, lennätän huntuni ilmaan ja nostan kimppuni ilmaan, itsenäisyyden soihtuna. Vahvana naisena jota yksinäisyys syleili ja jota syleilin takaisin. Dreamely I carry myself on the altar of silence, through the corridor of loneliness. In my head, a veil of sorrow, wearing a tear-woven dress Barefooted, knowing my steps. The bouquets of roses are petals of drops, the ribbons are distorted. Does anyone wait for me there on the altar, will my hunt raise anxiety and will I be kissed by loneliness. Or would I be dancing barefoot, fly my veil into the air and lift my bouguet as a torch of independence. A stro

Minä olen oman elämäni nainen, virheineni, haavoineni ja epätäydellisyyden jumalattarena. En hae täyttymystä täydellisyyteen, koska en sitä halua olla. En parannusta haavoihini, sillä niitä ei voi parantaa. En korjaa särkynyttä sydäntäni, sillä se on parempi tällaisena. En sure säröilevää sieluuni, vaan annan sen kukkia minussa. Haluan olla elämäni nainen mahdollisimman epätäydellinen maailmassa, jossa niin moni haluaa olla täydellinen. I am a woman of my own life, with my faults, wounds, the goddess of incompletes. I'm not looking for perfection because I don't want it. I don't heal my wounds because they can't be healed. I'm not repairing my broken heart because it's better in such. I'm not going to mourn for my crackling soul, I give it flowers in me. I want to be a woman of my life as imperfect in a world where so many want to be perfect.

Kuulen sateen lankeavan maahan hiljaisuuden maassa, jossa minä makaan hengittäen, hengittämättä. En jaksa liikkua, vain kuunnella, tuntea ja nähdä. Olen ihan paikoillani, maassa multaisessa. Vielläkö elän, hengitän? Vesipurot kastelevat vartaloni, hiukseni. Sormenpäissäni märkä maa. Olenko enää olemassa jos tästä nousen, vai olenko hävinnyt veden mukana syvälle maaperään. Osaksi luontoa maata, josta nousen taas vesihöyrynä ylös taivaaseen. Ja minusta tulee sade.

Kasvot kauniit, onko minulla? Peilaan, katselen, huuliani maalailen. Kelpaanko, olenko hyvä. Mitä kauneus on, onko se ikuista vai hetken harha. Viipyykö kasvoilla kauneus jos sydän on ruma, hyvän sydämen kasvoilla paistaako ikuinen kaunotar. Ei ole kliseetä, että kauneus tulee sisältä, itsevarmuudesta, sydämen hyvyydestä, epäitsekkyydestä ja toisten kunnioittamisesta. Beautiful face, do I have? Mirroring, watching, painting my lips. Am I pretty enough. What beauty is, is it eternal or a moment's illusion. Is there a beauty on the face if the heart is ugly? There is no cliché that beauty comes from within, self-confidence, goodness of heart, selflessness and respect for others.